Seura

Jalkapalloseura Iltatähti on Oululainen ikämiesjalkapallon erikoisseura, joka on perustettu vuonna 1978. Se on yksi menestyksekkäimmistä seuroista Palloliiton Jalkapallon Kunnossa Kaiken Ikää (JKKI) ikämiessarjoissa. Mestaruuksia Iltatähdellä on tällä hetkellä 14 eri ikäluokissa.

Iltatähden synty ja historia

Tammikuun 11. päivänä vuonna 1978 kokoontui Oulun Aluesäästöpankin saunalle joukko miehiä, jotka tekivät omalla tavallaan historiaa. He perustivat jalkapalloseura Iltatähden aktiivisen peliuran jälkeistä elämää varten. Ainakaan silloin ei ollut tiedossa, että Suomessa olisi vastaavaa aiemmin tehty. Perustamisen syy oli selvä. Oli tultu tilanteeseen, jossa oli tarve varmistaa jatko sille hauskalle ajalle, jota pitkään jatkunut pelaaminen yhdessä oli ollut, sillä Oulun Pallo-Pojat, jossa siihen asti oli jäähdytelty, oli muuttunut OPS:n juniorien kasvattajaseuraksi. Tuossa saunaillassa, jossa seura perustettiin, olivat läsnä Heikki Kivilinna, Teuvo Pietilä, Seppo Kovala, Jouko Rasila, Kari Luoma, Jorma Mustonen ja Kari Ansamaa.

He perustivat Jalkapalloseura Iltatähti –nimisen seuran, valitsivat keskuudestaan seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Heikki Kivilinnan, jonka johdolla sitten laadittiin seuralla säännöt ja asetettiin tavoitteet. Iltatähden seurahistoriikin pitkä versio Kari Ansamaan ja Pekka Jalovaaran kirjoittamana löytyy täältä (Iltatähden 35-v. seurahistoriikki vuonna 2013). Huom! Mitalimäärä tarkistettu 5.4.2016.