Kuvia

Flashback – Tiernapojat Iltatähden pikkujoulusta 2004

Ansku löysi arkistoistaan helmen – Iltatähden Tiernapojat pikkujoulussa reilun vuosikymmenen takaa. Vaikka ei aivan joulu olekaan, niin tästä esityksestä voi nauttia kesän turnauksia odotellessa.


Historian lehtien havinaa

Seuran liki 40-vuotisen historian aikana on kertynyt monenlaista tapahtumaa. Alla kuvasatoa vuosien varrelta.

Kaukalopallo PSM mestarit 1980. Pakkalan tekojää

Mestaruuskuvia

Aluksi tuore video JKKI-50 turnauksen voitosta Oulussa 2015 (Huom! Sisältää ääniraidan).

Alla muutamia mestaruuskuvia. Ei toki suinkaan kaikista 14 mestaruudesta …

JKKI-60 - Vaasa 2017 - mestaruus


Futsal 4.-divisioona 2015-2016

Iltatähti osallistui kaudella 2015-2016 Futsalin 4.divisioonaan. Sijoitus oli tasaisessa sarjassa lopulta viides vain kolme pistettä sarjan pronssisijasta. Aika montaa vastustajaa vastaan meillä oli yhden kentällisen ja maalivahdin yhteenlaskettu ikä enemmän kuin vastustajajoukkueen kaikkien kolmen kentällisen ja maalivahdin ikä. Tuota eroa kutsutaan kokemukseksi. :-)

Pirlo ottaa kohta pallon pois

Matkakuvia

Aina silloin tällöin olemme käyneet ulkomailla ”opintomatkoilla” ja pelaamassa kansainvälisiä otteluita.

Bryssel 2012